maanantai 30. tammikuuta 2012

Arkinen pakkasaamu

Joensuussa pakkasaamu näyttäytyy kauniina parvekkeeltani. Maisema on kuin suoraan postikortista. Ikkunasta katsottuna se onkin varsin kaunis, mutta ennen kahdeksaa siellä pakkasessa itse käveltyään tulee kirottua kauniit ajatukset alimpaan maanrakoon. Tajusin ensimmäistä kertaa, etteivät ne yhdet sukkahousut enää riittäneetkään.
Tästä viisastuneena lähtiessäni rautatieasemalle ostamaan Sallan kanssa junalippua, turasin kahdet sukkahousut, farkut ja kolme paitaa. Turhautuneena puolessa välissä matkaa totesin että edelleenkin kylmää. Iron Fistin uggien tyyliset kengät olivat kaiken kukkuraksi tajuttoman liukkaat ja olin liukastua ties kuinka monta kertaa matkan aikana.Olen kaivanut violetit pörrölapaseni, kaulaliinani ja tupsupiponi esille ja ilman niitä tuntuisi olevan jo mahdotonta liikkua missään. Tämä 30 asteen pakkanen pakottaa pukeutumaan lämpimästi välittämättä oikeasti miltä näyttää.


 Päätinpä nyt pällistellä peilille pakkaspukeutumiseni sitten. Seppälästä löytyi tämä mainio villaneule. Näille keleille se osoittautui juuri oikeaksi valinnaksi. Bad hair day:n kunniaksi tungin päähäni pipon. Mitäpä sitä kotona turhaan panostamaan. Näyttäydyn ehkä korkeintaan lähikaupassa. Tämä päivä on suonut kuitenkin paljon kauniita asioita päähäni. Reilun viikon päästä saan tietää uutisia, jotka tulevat toivottavasti muuttamaan loppuelämäni. Suuret muutokset ovat kaiken suhteen käsillä ja olen ollut monesta asiasta mielettömän stressaantunut viime viikkoina. Joskus miettii vain yksikseen jo olevia ja tulevia ilon aiheita. Sellaisina aamuina tietää koko päivän luistavan kuin siivillä.
Käytän aikaani tänään teen,tietokoneen ja opiskelun parissa. Halusin vaan viikon hiljaisuuden jälkeen tehdä nopean postauksen päivästäni. Yritän saada jotain pidempää tekstiä aikaan heti kun saan repäistyä enemmän aikaa.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Elokuvista

Hei vaan kaikille. Tänään ajattelin että voisin esitellä teille suosikkielokuviani/sarjojani. Näin yleisesti ainakin voisin todeta olevani aika lailla tuhlailija Anttilan elokuvaosastolla pyöriessäni. En osta harkitusti vain tiettyjä elokuvia, vaan valitsen kaikki mielenkiintoiset genrestä riippumatta. Katson ehkä eniten komediaa, romantiikkaa ja noh, jotain poikkeavaa. Ainoa elokuvagenre, jota hyllystäni ei oikeastaan löydy on kauhu, sillä siitä en pidäkään. Tässä nyt kurkistus omaan pieneen elokuvamaailmaani. :)

Muuttaessani tämä hylly tuntui varsin tilavalta, mutta nyt voin vaan harmikseni todeta että jokainen paikka on täyttynyt ja miulle on todellinen ongelma saada dvd:t järkevästi jonnekin. Jatkoin tilaa dvd-soittimeni viereen tasolle, mutta nyt sekin on täyttynyt. Odotan muuttoa uuteen kotiin jo nyt katsoessani tätä aivan liian täyteen ahdettua yksiötä.

Tim Burtonit, muut oudokit ja säälittävä kauhuosastoni.
 Iki-ihanat Disney klassikot, pixarit ja muut Disneyt. Disney-aiheiset elokuvat vievät suurimman osan tilastani hyllystä ja aion jossain vaiheessa pyhittää koko hyllyn ainoastaan niille ja laittaa muut dvd:t eri paikkaan, tosin ei tässä kämpässä. :(
Hah, omistan aika monta Nalle Puh aiheista elokuvaa niinkuin kuvista näkyy. Ne olivat lapsuuden suosikkejani, mutta toimivat yhtä hyvin vielä tänäkin päivänä. Hahmot ovat sympaattisia, samaistuttavia ja jaksoista voi löytää nokkelia elämänohjeita.

Hyllystä löytyy myös muumeja, Sinkkuelämää molemmat elokuvat, paljon komediaa, suomalaisia..jos muuten pidätte suomalaisista elokuvista niin Tummien perhosten koti kannattaa ehdottomasti katsoa! Suomalaiseksi elokuvaksi se todella ylitti itsensä.
 Tässä jatkettu osioni. Vähän lisää komediaa ja muutakin. Lisäksi sarjat joita seuraan/olen seurannut. Valitettavasti elokuvat ovat nyt hieman huonossa järjestyksessä mikä johtuu juuri mainitsemastani tilan puutteesta. Tiedättekö, siun ei vaan tee mieli laittaa mitään asiaa kunnolla paikkaan joka ei tunnu pysyvältä kodilta ja joka on täynnä tavaraa vailla pysyvää sijaintia.
En vain tunne halua järjestää niitä enää ja näin lukijoideni kesken, muutto voi olla lähempänä kuin itsekään vielä tiedostan jos kaikki sujuu hyvin. :)

Suosikkini ...
Suosikkisarjani on ehdottomasti Sinkkuelämää. Siihen en tarvinnut edes aikaa miettiä. Sarja, joka on oikeasti hauska yrittämättä olla sitä huonoilla letkautuksilla. Koukuttava sarja, joka on täynnä muotia, toistaan kummallisempia miehiä ja ihmissuhdekiemuroita.
 Disney klassikoista suosikeikseni valitsin kolme kilpailevaa ehdokasta, sillä en pystynyt valitsemaan vain yhtä. Bambi ja Leijonakuningas liikuttavat (ja saavat jopa itkemään) aina uudestaan, Kaunotar ja Hirviö taas tuo mukanaan kauniin opetuksen. Disney elokuvissa on lähes aina nerokkaita hahmoja ja upeaa musiikkia.

Kävin muuten katsomassa Leijonakuningas 3D:n viikonloppuna. Täytyy sanoa että joidenkin kohtausten pienet muutokset olivat hyviä, eikä 3D-ominaisuutta ollut käytetty liikaa vaan juuri sopivasti. Elokuvateatterin äänentoiston ja ison ruudun ansiosta musiikki ja kohtaukset saivat monta kertaa kylmät väreet kulkemaan pitkin ihoa. Ja luonnollisesti tirautin muutaman kyyneleenkin.
Pixareista valitsin nämä kaksi loistokkuutta. Monsterit Oy:ssa koko luotu maailma, jossa elää erinäköisiä ja -oloisia monstereita, on ihmeellinen. Toki juoni on melko ilmeinen alusta saakka, mutta niinhän piirretyissä yleensä onkin. WALL-E:ssa taas on hieno sanoma niin lapsille kuin vanhuksillekin. Lisäksi päähenkilö on lämminhenkinen ja hyväsydäminen, rutistettavan suloinen.
 Komedia puolelta helppona valintana molemmat Bridget Jonesit. Jos pidät romanttisista komedioista, nämä sinun on ehdottomasti nähtävä. Olen jaksanut katsoa molemmat vaikka kuinka monta kertaa, enkä ole kyllästynyt! Lisäksi Hugh Grant on loistava näyttelijä. Hänen olemus on jokseenkin samanlainen kaikissa elokuvissa, joissa hän on. Se saakin aina hymyilemään.

 'Oudokkiosastoltani' valitsin Coralinen ja Corpse Briden. Burtonin lähestulkoon kaikki elokuvat ovat vähintäänkin hyviä, mutta oma suosikkini on juuri tämä mainitsemani Corpse Bride. Valintaani vaikutti erityisesti Danny Elfmanin upea musiikki.
Coralinessa taas pidän kahden eri maailman ideasta. Elokuva voisi vallan mainiosti olla itse Burtonin käsialaa, tunnelma on samankaltainen.
Stieg Larssonin trilogia ei ole turhaan arvostettu ja pidetty. Ensimmäisen osan nähtyään haluat välittömästi nähdä lisää. Juoni on mielenkiintoinen, eikä ennalta-arvattava mikä pitää mielenkiintoa yllä. Juoni paljastaa pikku hiljaa lisää, ohjaa väärille raiteille ja yllättäen asiat eivät olekaan niinkuin elokuva on antanut ymmärtää.  Olen kovin harmistunut siitä, että kymmenosainen sarja jäi vain haaveeksi.

Jaetulla ykkössijalla kovin erihenkiset elokuvat the Phantom of the Opera ja Toisenlainen tyttö.
Oopperan kummitus kuuluu elokuviin, jotka täytyy ainakin kerran elämässään nähdä. Samalla lailla kuin esimerkiksi Titanic. Pidän näyttelijöistä ja erityisesti pääosan naisen viattomasta ulkonäöstä ja miehen uskomattomasta karismasta. Unohtamatta tietenkään upeita kappaleita koko elokuvan ajan. Oma suosikkikappaleeni on Angel of Music.

Toisenlainen tyttö on rakkaustarina kahelista naisesta ja häneen hullaantuneesta miehestä. Nainen paljastaa elokuvan aikana kauniin ja koskettavan kertomuksen itsestään. Jotkut voisivat sanoa ainakin joitakin kohtauksia jopa ällöromanttisiksi, mutta juuri niistä mie tykkään. :)

maanantai 16. tammikuuta 2012

Meikkiä & Kuvailua

Hei vain taas kaikille! Olitte pyytäneet jonkinnäköistä meikkipostausta, joten päätin yhdistää sen näihin kuvailuihin. Harvemmin kun jaksan panostaa sen kummemmin meikkiin. Tykkään kuitenkin olla vähemmälläkin meikillä. Tässä vielä pari kuvaa sunnuntain kuvailuilta, tällä kertaa sisätiloissa. Kuvista huomaa sitten senkin miltä meikki näyttää kauempaa katsottuna. Ja voi että minuu ärsyttää to hiusväritahra, mikä otsassani olla möllöttää eikä ole vielä tänäänkään lähtenyt pois.


Mekko: H&M
Bolero: Queen Of Darkness
Kaulakoru: Bijou Brigitte

Valkoista luomiväriä silmän sisänurkassa, käytin sitä myös häivytyksessä. Halusin meikistä kuitenkin suht pehmeän. Vaaleanpunaista, vaalean liilaa ja lopuksi tumman liilaa kohti silmän ulkonurkkaa. Yläpuolella hieman mustaa, pinkkiä ja valkoista. Laitoin mustaa luomiväriä myös alapuolelle.
Lopuksi vielä lisää häivytystä ja eyelineria. Kuvan oton jälkeen (hienossa järjestyksessä)  vielä topseilla ylimääräset sutut pois.
Eli kokonaisuudessaan meikissä on meikkivoidetta,puuteria,kulmakynää, ripsiväriä, kajaalia, ympyröimiäni luomivärejä sekä tietysti eyelineriä.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Ice dance

Käytiinpä kuvailemassa tänään ihanaisen Sallan kanssa kivaisia talviprinsessa kuvia! Talvi toi tänään samaan aikaan ikävimmät ja ihanimmat puolensa esille. Välillä on mahdottoman kylmä, mutta toisaalta ulkona on niin kaunista ja viattoman valkoista. Tässä siis kuvasaldoa. ^^










ja lopuksi meininkiä siitä mitä tapahtui hienojen otoksien välissä :'D Kuvan tarkoitus ''omg joensuu'' - ilme

''Tyttöjen juttuja on: kuivaa valkoviiniä, lighttisiideriä..''

 Keräännyimme tyttöjen kesken miun kämpille viettämään tyttöjen iltaa. Jokainen toi tullessaan jotain hyvää juustoa ja hedelmiä, näin opiskelijatkin pystyvät luomaan juustotarjottimen ;) Nämä illat ovat meillä suht harvinaisia, koska mie en itse kovin usein vietä nykyään Joensuussa viikonloppuja ja muillakin viikonloput ovat aina täynnä tekemistä. Oli ihanaa saada tytöt käymään ja juoruilemaan niitä kuuluisia 'tyttöjen juttuja' ;)

Illan asuksi valitsin yksinkertaisen lipparin mekon, jonka sain Thomakselta joululahjaksi. Omistan saman mekon myös mustana, jossa on harmaat liituraidat. Mekko päällä on hyvä olla. Korsettia en edes harkinnut kun oli niin paljon herkkuja tiedossa! En tiedä valitsisiko joku sitten rennoksi kotiasuksi mieluummin lökärit ja löysän hupparin, mutta tunnen oloni paljon kotoisammaksi mekko päällä, joka näyttää kivalta.


 Voimavaramme yhdistämällä saimme aikaan näinkin ison ja herkullisen kattauksen. Eri sortin keksejä, mandariineja,omenalohkoja,viinirypäleitä ja monenlaisia juustoja. Juustotarjottimen kanssa sopii tietenkin viini erinomaisesti, mutta osa täytti suosiolla lasinsa siiderillä kun viini sanakin sai heidät nyrpistelemään nenäänsä yhtä lailla kun pöytään tuomani aurajuusto.
 Kuvaa katsoessani naurahdin itselleni, kun tajusin kuinka monta kuvaa olemme ottaneet tämän saman sohvan luona viimeisen vuoden aikana. Löysin koneeltani niitä kiitettävän määrän. Meillä oli kertakaikkiaan tosi mukava ilta. Juuri tällaisia iltoja sitä kaipaa toisinaan!
 Valitsimme elokuviksi Saksikäsi edwardin ja The Crown. Ja tosiaan omistan tuollaisen typerän version, jossa on kaksi eri Crow:ta. Katsoimme tietenkin alkuperäisen, jota muut eivät olleet koskaan aikaisemmin nähneetkään. Myöhemmin kun yksi seurueestamme lähti kotiin, me katsoimme vielä 8 päivää ensi iltaan.
Loppuillasta päätimme virittää playstationin toimimaan ja pelailimme Crash Nitro Karttia. Huomasi kyllä jälleen kerran että tytöt olivat asialla, kun pelasimme peliä niin että ruutu oli vihreä eikä pelistä kuulunut ääniä. Ei se menoa haitannut! Kiitos vielä ihanille naisilleni kivasta illasta!

maanantai 9. tammikuuta 2012

Erilainen viikonloppu

 Vietimme miehekkeen kanssa ihanimman viikonlopun pitkään aikaan. Viikonloppu kului punaviinin ja synkähköjen elokuvien parissa. Lisäksi asiaan kuului kynttilöiden polttelu ja hyvä musiikki. Thomas haki miut torstai-iltana Mäntsälästä ja automatka taitettiin Curen ja Joy Divisionin tahtiin. Kulosaareen päästyämme nautimme toisistamme ja hyvistä elokuvista. Monet viihtyvät kotonaan pieruverkkarit jalassa, mutta meistä oli ihanaa laittautua oikein kunnolla ihan vain kumppanin ja oman itsensä iloksi. Laittautuminen ja synkeän romanttinen tunnelma tekivät viikonlopusta ikimuistoisen.
Valitettavasti kuvat ovat iPhone laadulla, mutta eiköhän niistä ilmene viikonlopun tunnelma.Nämä kuvat napattiin lauantailta, jolloin olin päivän äidin kanssa Helsingin keskustassa shoppailemassa. Tämä oli muuten ensimmäinen viikonloppu aikoihin kun en törsäillyt keskustassa liikkuessani mitään! Kotiin tullessani sain vastaan punaviiniä, verkkopaitaisen miehen ja taustalla soi Clan Of Xymoxin live dvd.
 Olen kyllä aina tykännyt hirmuisesti kynttilöiden polttelusta. Ne ovat tunnelmallisia ja romanttisia. Se että laittaa kynttilät kotona palamaan odottaessaan toista kotiin, on pieni ele, mutta siitäkin tulee kovin onnellinen olo.
 Illan asuni näkyy ehkä hieman huonosti. Päälleni valitsin Lipparin yksinkertaisen mustan mekon, joka tuntuu olevan nykyään todella usein ylläni. Niin helppoa ja vaivatonta yhdistää se kaikkeen.
Viikonlopun saldona on iso kasa katsottuja elokuvia. Osa oli entuudestaan tuttuja, mutta joukossa myös pari, joita emme olleet aiemmin nähneet. Katsoimme mm. Addams Familyn, Veren vangit, Salaisen ikkunan ja Sweeney Toddin.
Salaista ikkunaa emme kumpikaan olleet ennen nähneet ja myönnettäköön että se oli melkoinen pettymys. Elokuva suorastaan mateli ja vasta lopussa alkoi tapahtua edes jotain. Juoni ei loppujen lopuksi ollut kuitenkaan hätkähdyttävä, vaan melko yleinen. Johnny Depp oli toki ilo silmälle, niinkuin aina.

Hymyilyttää vieläkin viikonlopun ajattelu. Kappale kuvaa hyvin tämänhetkisiä fiiliksiä :')





keskiviikko 4. tammikuuta 2012

top 5 kengät

Eli nyt otin omasta mielestäni ihanimmat kenkäni tähän..ja kyllä, valitseminen tuotti paljon vaikeuksia. Tässä nyt kuitenkin ne joihin päädyin ;)
Yritin löytää kaikille jotain esimerkkikuvaa missä käyttäisin kenkiä.

1.
Iron Fist Necromance Platform
Takana solmittavat nauhat, pinkki pohja ja korko. <3


ihanainen Lisa kuvaili kesällä!

2.

 Iron Fist American Nightmare
nyöritykset koroissa, violetti väri,rusetit <3

3.

 New Rock Nomada Negro Plataforma Dark Metal
korko, varren pituus <3
 parempaa kuvaa ei ole valitettavasti, koska kengät sain vasta joululahjaksi rakkaalta äidiltä <3

4.

 Kauniit Pennangalanit, jotka ostin Grotescalta joku kuukausi taaksepäin
Pvc, soljet, korkea pohja <3
en löytänyt parempaa kuvaa kengistä :c

5.

 Bordello Tempt
5 vaihtonauhat, joiden ansiosta sopii moneen asuun <3