keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Lumoutunut lonkeropää


Ensimmäinen Lumoukseni pyöri mielessä jo viikkoa aikaisemmin kun olimme lopulta päättäneet lähteä yhdeksi päiväksi katsomaan meininkiä. Onneksi sain apua laittautumiskriisiini (olin oikeasti lähellä sekoamispistettä pohtiessani tätä) ihanalta Elinalta joka tuli laittamaan miut Lumous kuntoon jo varhain perjantai aamuna.

Olen aina tykännyt Elinan meikkauksista mielettömän paljon ja tämäkin meikki on tosi ihana! Neidillä on kyllä taito hyppysissä, täytyy vain sanoa! :)
Sitten valittiin kivannäköinen kasa tukkaa ja Elina kiinnitti ne päähäni. Ei ollut epäilystäkään että ne olisivat tippuneet koko päivän aikana sillä ne olivat niin kireällä että loppujen lopuksi päänahka rukoili jo pelastusta, mutta pysyin lujana. Parempi että pysyy kunnolla kun että alkaa valumaan alaspäin!


Laitoin myös söpöt tekokynnet iltaa varten, kerrankin kun oli hyvä syy tälläytyä kaikin puolin ja pitkät kynnet tuntuvat aina niin kotoisilta. Nämä Cawaii Nail kynnet Seppälästä kestävät muuten tosi hyvin kynsissä.


Tampereelle ajelimme ja kuuntelimme automatkan aikana kaikkea mukavaa tunnelmaa luovaa musiikkia mm. Wreckdancen uutta tuotosta ja ikisuosikkikappaleita Diary of dreamssilta. Päästyämme perille nälkä kurni vatsassa ja päätimme mennä ehkä parhaaseen kiinalaiseen ravintolaan ikinä. Nguyen cao su niminen paikka kyseessä ja se tarjoaa mitä mainioimmat kasvisvaihtoehdotkin.


Itse valitsin kanaa korvikkeella ja oli tosi hyvää. Jos ei tietäisi, tuskin erottaisi sitä oikean lihan mausta. Ruoka oli tosi hyvin maustettua, menkää ihmeessä kokeilemaan!


Illan suussa myös muut saapuivat Tampereelle ja lähdimme kaikki yhteistuumin kohti keskustaa. Istuimme nurmikolla lähellä klubia hetken verran ennen sisälle menoa. Sää suosi myös ulkona istuskelua, vaikkakin voisi sanoa pvc-vaatteiden kannalta jopa hieman tukalaksi, kun ne jo muutenkin hiostavat paljon.


Naureskelimme Thomaksen kanssa miten se aina onnistuu saamaan silmänsä kuvissa kieroon :D

Siinäpä Sebu, Toni ja Juuso istuskelemassa. Tämän porukan kanssa jaksaa kyllä nauraa yön pikkutunneille saakka ja jopa aamulla varhain heräillessä kun väsymys tuntuu vielä silmissä, unenpöpperöhiljaisuuden sijaan hymy nousee huulille eikä naurua voi pidätellä.


Löysin Lumous klubin kautta mahtavan uuden bändin, Chaos All Starsin. Jos tykkää electropopista ja sen sellaisesta muutenkin, suosittelen tutustumaan. En ehtinyt siis juuri ollenkaan tutustumaan etukäteen näihin bändeihin, mutta tässäpä tuli positiivinen yllätys vaikka alkuun olinkin vähän ajatellut ettei illan musiikki olisi ehkä mieleeni. En oikeastaan tanssi koskaan missään ellei kyseessä ole jotain tosi hyvää musiikkia, mutta tätä kuunnellessa tanssijalkaa alkoi vipattaa välittömästi ja tanssahtelinkin parin kappaleen verran kuunnellessani tätä loistokaista uutta tuttavuutta.


Ihanainen Heidi <3
Cyberlocks: Second hand
Verkkopaita: Morticia
Toppi: H&M
Pvc-korsetti: Morticia
Hame: Hell Bunny, Second hand 
Kaulakoru: Backstreet
Kengät: New rock
Ilta sujui rauhallisesti ja lähdimme jo melko hyvissä ajoin kahden maissa painelemaan Antonille Epilään, jossa saimme nukkua yömme.
However long I stay,
I will always love you.
Whatever words I say,
I will always love you;
I will always love you.
Lauantaina vietin vielä päivän rakkaan Melissan kanssa ennen kuin lähdimme Thomaksen kanssa ajelemaan kohti Helsinkiä.
Kiitos kaikille kivasta Tampereen reissusta, oli mukavaa tavata vanhoja ja uusia tuttuja!

Lauantaina sitten kutsuu Ilosaarirock, ulkopuoli tosin vain!

8 kommenttia: