maanantai 29. lokakuuta 2012

Tunteiden purkaus

Aika harvoin täällä blogissani avaudun mistään asiasta, en muista olenko itse asiassa tehnyt koskaan mitään tämäntyyppistä postausta kun nyt. Ehkä lopulta tuli tarve purkaa mieltään jollekin muullekin kuin omalle miehelleen. Viime aikoina surua on aiheuttanut useampi ystävyyssuhteeni, tai noh, en ole varma kuinka hyvin montaakaan voi kutsua ystäväksi. Tuntuu ettei hyviä ystäviä löydy enää kuin muutama, jos sitäkään. Muutettuani Helsinkiin ystävyyssuhteiden merkitys on tullut miulle entistä selkeämmäksi, koska tunnen tarvitsevani ystävää usein. Kaipaan seuraa, juttelua,naurua ja ex tempore ideoita.


Muistan kuinka Joensuussa asuessani minua ahdisti se miten jokainen ystävä viettää aikaa vain poikaystäviensä kanssa ja tuntuu asettavan sen kaveritapaamisia tärkeämmäksi. Kuvittelin tilanteen muuttuvan muutettuani tänne, mutta koen olevani vain entistä enemmän yksikseni. Kaipaisin vain että puhelimeni soisi ja edes joku kysyisi kuulumisia tai pyytäisi näkemään. Riittäisi että edes pari kertaa viikossa kuulisin ystävistäni tai näkisin heitä ilman että itse tartun luuriin. En voi sanoin kuvailla miten kamalaa on huomata ettei se puhelin vain koskaan soi, tai hyvin harvoin. tälläkin hetkellä vatsassa tuntuu pahalta. Miten onnistuukaan järjestämään ihmissuhteensa niin että vain itse pitää niitä yllä. Onko kyse sitten liiasta kiltteydestä sanoa mitään vai jostakin muusta? En osaa sanoa, sitä olen miettinyt. Voin myöntää teille, että koen helposti oloni huonoksi ja todella surulliseksi. Viime viikot ovat olleet tämän asian vuoksi pelkkää sitä. Kuitenkin kun osaa vetää hyvän naamarin ylleen, saa asiat pidettyä kasassa ja hymyn kasvoilla.



Haluan aina suunnitella kaikkea kivaa, kuten kutsua ystäviäni erilaisiin illanviettoihin. Ehdottelen baareilua, leffojen katsomista tai jotain muuta, mutta sovitun ''soitellaan'' lupauksen jälkeen toinen osapuoli ei soitakaan tai peruu tapaamisen erinäisin syihin vedoten. Ex tempore tapaamiset ovat olleet osaltani ohi jo aikaa sitten, koska ne eivät ole oikein ottaneet tulta alleen. Kaikki sovitaan ennakkoon, mutta niistäkin sovituista asioista loppujen lopuksi yli puolet perutaan. Istuin vakavana eilen illalla tällä samalla sohvalla ja kysyin mieheltäni ääneen: ''Onko miussa jotain vikaa kun en koe että kukaan haluaisi aidosti innoissaan nähdä minuu? Oonko vääränlainen?'' Pitäisiköhän miun vaan luovuttaa ja lopettaa asioiden suunnittelu ja ystäville soittelu vain nähdäkseni vietänkö kaikki päiväni yksin jos en itse aina suunnittele kaikkea ja soittele ja pyydä ja ehdota? En pidä missään arvossa turhaa sanahelinää ja tyhjiä lupauksia. Ystävyyssuhteissa pitäisi molempien olla halukkaita näkemään ja olla aidosti niin kiinnostuneia toisesta ihmisestä, että kysyy kuulumisia. Ikävöin jatkuvasti joitakin teistä ystävistä, jotka asutte nykyisin kaukana enkä nää teitä usein. Te annoitte sentään muistot suunnittelemattomista tapaamisista, tasapuolisesta yhteydenpidosta ja aidosta ystävyydestä.

Joskus sitä vaan kyllästyy olemaan sanomatta sanaakaan, hymyilemään vaan vaikka tuntuu pahalta.




30 kommenttia:

  1. Nyt sä puhut kyllä asiaa! Oon itsekin pohtinut ihan samaa juttua ja päätynyt tuohon samaan lopputulokseen: "Sama antaa olla." Poikaystävät sun muut vie niin järkyttävän paljon aikaa, ettei vanhoille parhaille kavereillekaan jää aikaa edes kerran kahdessa kuukaudessa nähdä ilman sitä poikaystävää tai edes samassa ajassa kerran priorisoida vanhoja kavereita edes muutamaksi tunniksi perheen ja poikaystävän edelle. Se oikeasti sattuu..

    Extempore-jutut oli todella ihania, saattoi vaan ottaa leffat ja melkein peitonkin mukaan ja painua naapurille tuijottamaan telkkaria. Eipä se ole semmoista enää. Suurin osa ihmissuhteista on kovien riitojen kourissa juurikin siksi, ettei toisen osapuolen mielestä nähdä tarpeeksi. Varmasti vikaa on myös minussa, mutta hankala sitä on silti hahmottaa, mikäli toinen ei edes koskaan pyydä mihinkään..

    Tsemppiä sulle sinnepäin, ehkä tämä tästä vielä joskus muuttuu ja kaverit tajuaa sen, kuinka hieno ihminen sä varmasti edelleenkin olet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin sattuu, jotenkin herää epämiellyttävällä tavalla siihen kuinka kaverin pään sisällä oleva tärkeysjörjestys todella menee.
      Muistan kaikki extempore jutut jo lapsuudesta, silloin kaikki asiat oliat helppoja ja viattomia. Tilaisuuksiin oli helppo tarttua ja niitä oli helppo kehitellä, samaa kaipaisin vielä nykyäänkin.
      Kiitos :-)

      Poista
  2. Word. Jostain syystä mullekin on osunut ympärille enimmäkseen sellaisia ihmisiä, joista ei kuule mitään ellei itse ota yhteyttä. Muutettuani Keski-Suomeen monet kaverit vinkuivat, etten kuitenkaan jaksa pitää heihin yhteyttä, mutta eivät tee sitä itsekään :/ Mikähän siinä on, että useimmissa ystävyyssuhteissa (mitä nyt olen muutamien läheisten kanssa pohtinut) yhteydenotto on vain toispuolinen ilmiö, harvoin osuu kohdalle sellaisia jotka oikeasti muistavat/jaksavat soitella tai pyytää johonkin.

    Itsekin olen miettinyt että onko vika meikäläisessä, olenko niin rasittava tai tylsää seuraa :P Onneksi opin jättämään osan tällaista ihmisistä taakseni, en halua tuhlata energiaa sellaisiin joita ei seurani enää kiinnosta enkä koe itsekään kaipaavani heitä.

    Tsemppiä, vaikka oon tavannut sut vaan kerran niin vaikutat elämäniloiselta ja mukavalta tytöltä! (: Ehkä voisit joillekin (vaikka niille tärkeimmille joita et halua unohtaa) ystäville ihan suoraan sanoa että ärsyttää kun teette noin. Jospa he eivät itse tajua asiaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kumma miten onnistuukin keräämään tietynlaisia ihmisiä kaveripiiriinsä - samanlaisia kaikki. Ja tuota yhteydenottoilmiötä ollaan täälläkin päin pohdittu :/
      Et ainakaan miun tunteman perusteella ollut ainakaan tylsää seuraa ;')
      Ehkä tosiaan täytyisi vain oppia unohtamaan tietyntyyppiset ihmiset, vaikka pahaa tekeekin. Olen kertonut parille lähimmälle ystävälleni asiasta ja he itseasiassa kyllä itsekin ymmärtävät oman pahan piirteensä, muttei itseään olekaan sitten niin helppo muuttaa..

      Poista
  3. Tiedän miltä susta tuntuu, samoja asioita pyörittelen myös itse tuolla omassa blogissa. Minäkään en oo tavannu sua kuin muutaman hassun kerran, mutta en usko että vika on sinussa. Ihmiset kasvaa ja ihmiset muuttuu, vika ei aina välttämättä oo kenessäkään, suoranaisesti. Koita kuitenkin jaksaa, ei nämä asiat iän kaiken jää vaivaamaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin olenkin käsittänyt blogistasi, että jotain yhteistä meillä täytyy olla. Kasvun mukana tuntuu katoavan aina ihan liian monta entistä läheistä, vaikka tahtomattaan. Kiitos tuesta, olisi mukavaa taas nähdä ja päästä rupattelemaan vaikka kaljan tai kahvittelin merkeissä. :-)

      Poista
  4. Tiedän tunteen, parikin ystävää jäänyt poikaystävien takia - ei ole aikaa, ei rahaa, ei sopivaa tilaisuutta nähdä, vaikka oikea syy on se poikaystävä. Tai sitten poikaystävän mielestä ei ole sopivaa tehdä sitä ja tätä, vaikkapa tyttöjen illat. Eipä ole itsellänikään montaa ystävää, vaikka koko elämäni olen pk-seudulla asunut. Lienenkö sitten itse huono yhteydenpitäjä, en tiedä. Mutta eipä kukaan minullekaan soittele tai pyydä mukaan mihinkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kumma miten niitä tekosyitä tahtoo löytyä aina. Todellisuudessa se näkeminen ei aina vaadi niin paljon aikaa tai rahaa. Jos todella tahtoo nähdä jotakuta keksii kyllä keinon. Pelkkä yhteydenotto puhelimitsekin piristäisi kummsti, mutta kun '' on ollut niin paljon kiireitä''
      Itse olen pitänyt itseäni suht aktiivisena yhteydenpitäjänä mutta ehkäpä sekin on sitten vain omaa kuvitelmaani, tai vaihtoehtoisesti siihen yhteydenottoon ei silti haluta tarttua :o

      Poista
  5. Nyt silleen ex tempore hyppäät junaan ja tulet tänne! Olen vain yksinäinen sinkku, joka kaipaa aina ystävää. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiei, miulla tekis kauheasti mieli tulla sinne meillä oli aina ihania extempore ideoita! :)

      Poista
  6. Tiedän tunteen. Ei mulla täällä Jyväskylässä paljon kavereita edes ole koskaan ollut, mutta jotenkin ne vähäisetkin on jäänyt. Osa juurikin seurustelunsa takia ja osa sen takia, että mie erosin avokistani ja kaverit päättivät etteivät voi olla molempien ystäviä. Tuntuu yksinäiseltä ja idiootilta. Jopa ne kaverit, joita joskus oli Hämeenlinnassa käyvät täällä kerran kolmessa vuodessa näköjään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä kurjaa kun ero erottaa muitakin kuin vain entiset rakastavaiset. Ei miunkaan Joensuussa asuvat ystävät juuri täällä piipahtele, ainoastaan yksi. Ehkä nekin on sitten vain lopulta unohdettava, kun eivät kerran halua tulla kyläilemään tänne Helsinkiin tai edes soittele jos käyn vierailulla Joensuussa.

      Poista
  7. Oivoi kun puhuit suoraan minun suusta. Vaiheessa, jossa kirjoitit: "En voi sanoin kuvailla miten kamalaa on huomata ettei se puhelin vain koskaan soi, tai hyvin harvoin. tälläkin hetkellä vatsassa tuntuu pahalta", myös minulla kivisti mahaan. Samaistun tekstiisi niin lujaa, että tekisi mieli itkeä. Samoja ajatuksia olen pyöritellyt viime kuukaudet.

    Ystävistä parhaat asuvat, kotiseudullani, kaukana Helsingistä. Täällä sain muutamia ystäviä koulun kautta, mutta juurikin tämä tyttö-, poikaystäväilmiö vei heidänkin huomionsa jonnekkin aivan muualle 100%. Itsekin olen ollut avoliitossa jo lähemmäs 5 vuotta ja ymmärrän ilmiön... Ihastuminen saa ihmisen unohtamaan kaiken muun. Se vaan sattuu ja lujaa, kun sinulle tärkeät ihmiset unohtavat.

    Satuttaa aina olla se, joka tarttuu siihen puhelimeen. Äärimmäisen harvoin näin käy toisinpäin. Melkein silti enemmän sattuu se, kun välillä siihen puhelimeen/viesteihin ei vastata päiväkausiin. Oikeastaan silloin otetaan yhteyttä, kun tarvitaan apua jossain. Äeh, olen myös aivan liian kiltti sanomaan näistä asioista.

    En koskaan kommentoi kenenkään postauksiin, mutta tekstisi liikutti minua. Oli pakko. :< Nyt kyllä tuntuu hölmöltä avautua tällä tavalla, kun harvoin kenellekkään edes avaudun. Pointtini tämän vuodatuksen takana on kuitenkin se, että koita jaksaa. <3 Uskon siihen, että todelliset ystävät säilyvät!

    Olen myös itse miettinyt mistä oikeasti voisi saada uusia mukavia tuttavuuksia? En enää jaksaisi istua koneella kotosalla möllöttämässä jos kerran ystävät eivät lähde mukaan. Pitää varmaan itse tarttua härkää sarvista! >:D

    - Jännä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella kiva lukea jonkun toisen kokemuksia ja etenkin kosketti se kun sanoit ettet yleensä kommentoi postauksia. Tavallaan helpottavaa kuulla että muutkin kärsivät samasta asiasta, vaikka se ei tietenkään ole kivaa, mutta ainakin tietää ettei ole ainoa joka tämän asian kanssa kamppailee! Me liian kiltit saamme näköjään aina siipeemme, pitäisi löytää samankaltainen ihminen, joka osaisi kohdella hyvin ja pitää ystävyyttä arvossa. Jaksamisia myös sinne <3

      Poista
  8. Itsekin allekirjoitan tämän tekstin.
    Hyvin harvassa on ne ihmiset, jotka soittelee ihan muuten vain. Itsekin kyllä olen huono yhteyksiä pitämään, mutta niin moneen kertaan on tullut pohdittua aivan samoja kysymyksiä kuin itsekin tässä esitit.

    Perusajatuksena kun takaraivossa on se, ettei halua tuppautua tai olla vaivaksi ja että kyllä niille ihmisille, jotka todella tekemisiin/menemisiin halutaan mukaan, muistetaan kyllä kutsua.
    Sen todistaa jo se, että vähän väliä tulee muita reittejä pitkin tietoa siitä kuinka jälleen "kaikki muut" on olleet yhdessä kahvilla, kaljalla, keikalla, leffassa, mökillä...

    Muutettuani kotipaikkakunnaltani yksin 160km päähän on nämä yhteydenpidot entisestään vähentyneet. Vain hyvin harvat ovat tänne tulleet minua katsomaan.
    Tiettyä mustasukkaisuutta havaitsee myös silloin kun vanhat ystävät menevät jonkun muun "pois muuttaneen" luokse vähän väliä, mutta kulkevat minun kaupunkini ohi edes ilmoittamatta.
    Tietenkin näin aikuisena myös työt ja ne parisuhteet vievät aikaa. Silti jo se pieni tekstiviesti voisi joskus olla asia, minkä avulla voi hymyillä taas viikkoja..

    Nyt opintojen loppupuolella, kun täällä luomani ystävyyssuhteet ovat muuttaneet pikkuhiljaa takaisin vanhoille kotikonnuille, ei heistäkään enään mitään kuulu.

    Tätä nykyä olen ihmeissäni jos edes kerran viikossa puhelin soi, silloinkin se on lähes 100% varmuudella oma äiti. Ei se ole kiva fiilis.

    Kyllä sitä sitten soitetaan kun on omia murheita purettavana tai halutaan jotenkin hyötyä.
    Todella suuressa arvossa pidän niitä harvoja muutamia, jotka voin todella nimetä ystävikseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tunteen, monet kerrat katsonut vaikka jälkeenpäin julkaistuja kuvia kavereistani ja miettinyt vain että ''onpa noilla ollut kivaa, mutta ei ne näköjään mua sinne mukaan tahtonu'' Olkoon sitten niin, turhaa kai sitä on sen enempää alkaa pohdiskelemaan. Suurin osa omaankin puhelimeeni tulevista puheluista ovat äidiltäni, sentään äidit meistä välittävät ja ovat kiinnostuneita voinnistamme :') Itse olen huomannut myös että yhteyttä otetaan omien murheiden lisäksi silloin kuin kaipaa jotain muuta hyötyä. Vanhoilta kavereilta tulee puheluita että voisiko lainata rahaa tai saisiko kenties yöpaikan kun muut yöpaikat ovatkin peruuntuneet. Itsetunnon kohotusta parhaimmillaan!

      Poista
  9. Voi hitto, kun en asu enää helsingissä. Muussa tapauksessä kutsuisin sinut kahville vaikka nyt heti just.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olis oikein mukavaa, mutta jos joskus täällä päin tulee vierailtua niin aina voi ottaa yhteyttä :-)

      Poista
  10. Voi että... tiekkö, ei miullakaan hyvin nää kaveri/ystävä jutut hyvin mene. Osa oli joskus hyviä ystäviä, parhaita, kunnes sitten käänsivät kelkkaa, alkoivat olemaan inhottavia ja olettivat, että sulatan sen. Nyt sitten mulla on enää vaa pari hyvää kaveria koulussa, ne toiset jätän pois ellei ole ihan pakko olla heidän seurassa... Mutta nämä ystäväni aina sanovat, että ei se kaverien määrä vaan se laatu!
    Ainhana olisi kiva toki saada ystäviä ja kavereita lisää, mutta ei se tunnu helpolta. Ja mikä 'hienointa' tässä on, on se, että kun yksi lähtee pois elämästä niin samalla useampi... /

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottahan tuo, että laatu ratkaisee eikä määrä. Miulla vaan sekin ongelma että se laatu asuu niin kovin pitkän matkan päässä. Tänne ei ole tainnut jäädä kuin pari. Tuntuu tosiaan että ennen kavereita oli nin mahdottoman paljon, mutta nykyään kaikki katoavat pikku hiljaa lopettaen yhteydenpidon kiireiden vuoksi. Kummallista..

      Poista
  11. Ystävyyssuhteiden katoaminen on valitettavasti tosi yleistä, eikä se sen paremmaksi muutu kun tässä vanhetaan ja kavereille syntyy jälkikasvua. Niissä tapauksissa varsinkin usein täytyy sopia tapaamisista jo tosi hyvissä ajoin, ja siltikin usein ne peruuntuu, oli se syy sitten mikä tahansa. Moni mun kavereista, jotka taas eivät vielä ole perheellisiä, niin heillä ei sitten ole varaa, tai mä en välttämättä ole heille ihan sellainen kaveri jonka kanssa tehdä mitään "ystäväjuttuja" :/
    Eli juu, hyvin vähän on mullakin sellaisia ystäviä, joilta ylipäänsä tulisi edes mieleen kysyä lähtisivätkö leffaan tai kahville, sillä veikkaan että aika monella on se parempikin kaveri jonka kanssa lähteä. Harmittaa, että just kun uudessa kaupungissa tutustuin paremmin joihinkin, niin erinäisistä syistä heitäkin on nyt vaikeampaa tavata... Vanhoja kavereita en sitten taas ole nähnyt herratieskoska, mutta sen voin sanoa, että yrittänyt kyllä oon, enkä jaksa loputtomiin yrittää tiettyjen ihmisten kohdalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sitä iän myötä ihmiset luovat ympärilleen pelkkää kiirettä. En itse ymmärrä tuota selitystä ystäviltä että ''ei ole rahaa'', koska miksei sitten voisi tehdä jotain mukavaa mikä ei vaadi rahaa? Ei varmaan tosiaan sitten ole sellainen ihminen jonka kanssa haluttaisiin mitään kehitelläkään. Samassa veneessä siis ilmeisesti ollaan. Itsellekin kävi niin hassusti että ennen kuin varsinaisesti muutin Helsinkiin, täällä oli paljon enemmän läheisiä ihmisiä. Muutettuani tänne ja yrittäessäni sopia tapaamisia kaikki ovatkin yhtäkkiä kiireisiä ja rahattomia. Ollaan jo sovittu aina poikaystävien tai muiden ystävien kanssa jotain, aina löytyy syitä. Mitä vanhempi on, sitä suurempi kynnys on yrittää enää tehdä tuttavuutta uusiin ihmisiin. Itse ainakin olen nykyään paljon arempi kuin muutama vuosi sitten..

      Poista
  12. Offtopicina tänne, haastoin sut http://kolmelta-aamuyolla.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sainkin näitä haasteita kaksi kappaletta pitänee jotenkin yhdistää niitä :)

      Poista
  13. Allekirjoitan kaiken! Sopii niin hyvin omaankin elämäntilanteeseen! Asut parin metropysäkin päässä. Lähdetkö joskus viinilasilliselle? (': Oon seurannut blogiasi aktiivisesti ja vaikutat valloittavalta persoonalta! Ja oon tainnut nähdä sut muutaman kerran tuolla Kallion kaduillakin :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Passaa vallan mainiosti, täällä Kulosaaressahan mie suurimman osan ajastani vietän tyhjän panttina! :-) Kuulostaa mukavalta!

      Poista
  14. Tuo on kyllä pelottavan tuttu tunne..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika moni tästä tosiaan tuntuu nyt kärsivän. :/

      Poista
  15. Tiedän tunteen, usein seurusteleville käy noin, koska ajatellaan ettei "ole muuta elämää kuin seurustelu". Paskat, typerä ajattelutapa.

    Ps. http://nnetteblogi.blogspot.fi/2012/11/and-thats-who-i-am.html tunnustusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta.

      Täytyypä laittaa tunnustus eteenpäin, kiitos :-)

      Poista