keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Aika pakenee


 On aivan hirvittävää huomata kuinka aika on vain kulunut huomaamatta. Asiat joita on pohtinut ja pelännytkin ovatkin silmänräpäyksessä nykyisyytesi tulevaisuuden sijaan. Mietin tässä, miten paljon aikaa käytän elämästäni tulevaisuuden pohtimiseen ja stressaamiseen. En osaa yhtään olla sellainen ihminen, joka eläisi siinä hetkessä jossa on. Kalenteri käteen ja hullun kiilto silmissä raapustaa sen täyteen menoa ettei yksikään päivä tuntuisi tyhjältä. Jotenkin pidän omasta järjestelmällisyydestäni, mutta taas toisaalta spontaaneille ideoille ei nykyään ole tilaa. Oon huomannut, että kuvailen itteäni edelleen sanalla ''spontaani'', mutta oikeastaan nykyisessä elämässä jota elän ei ole sitä spontaanisuutta enää jäljellä.

Nautin edelleen ajatuksena siitä, että nyt kun joku soittaisi ja pyytäis jonnekin niin aivan varmasti tarmokkaana lähtisin mukaan. Miun kaveripiiri ei ole sellainen ja pidemmälle mietittynä todennäköisesti olisin jo keksinyt sille päivälle miljoona muuta toimitettavaa asiaa. Kukaan ei voi tänäkään lauantaina soittaa että ''hei nyt julia lähdetään!'', koska koko viikonloppu on suunniteltu valmiiksi. En oikein tiedä onko tää nyt hyvä vai huono asia. Toisaalta kai se on mukavaa, että on tekemistä keksittynä. Mikään ei saa minua ärsyyntyneemmäksi kun se että jään yksin kotiin vailla mitään tekemistä vaan koska oon oottanu että ehkä joku soittaa ja pyytää johonkin. En tosiaan viihdy itseni kanssa kauhean hyvin!


Jotenkin vaan tiedostin ettei sitä samaa minuutta ole enää paljoa jäljellä. Istuttiin tällä viikolla Thomaksen kanssa saunassa ja pohdittiin sitä miten ei olisi voinut kuvitellakaan alkuvuodesta 2009, että me oltais tässä edelleen. Silloin seurustelulla ei edes osannut hakea tai toivoa mitään pidempiaikaista vaan ajateltiin että no tässä nyt oon tämän kanssa vähän aikaa mut sit varmaan taas erotaan ja tulee joku uusi tilalle, niin kuin aina ennenkin. Kateltiin toisiamme ja naureskeltiin, ettei tätä todellakaan osannut ennustaa. Thomas mainitsi, että välillä se katselee vaan kun touhuilen jotain ja miettii et voiko toi olla tosiaan se sama tyttö kun sillon.
Luonne, mielipiteet ja ulkonäkö on kieltämättä kummallakin muuttuneet roimasti. Ehkä nykyään asioita ajattelee enemmän järkevästi ja on jotenkin aikuismaisempi ajatusmaailma.( Ei sillä etteikö aina välillä lapsettaisi;) ) Esimerkiksi kun miettii tulevaisuutta niin osaa ajatella siitä jo tosi vakavasti ja suunnitelee asioita määrätietoisesti. Haha, kuulostaa varmaan tosi tylsältä. Mietinkin ajatusta juuri kun päähän jäi kummittelemaan eräs Apulannan kappale; ''Mietin sellaista, et onko musta tulossa yhtä mielenkiintoinen kuin yhteishakukaavake''

Olen nyt pölissyt täällä jotain tosi epämääräistä ajatustulvaa, koska oon tänään tosi pohdiskelevalla tuulella. En ole ihan varma olenko nyt tyytyväinen tähän elämäntilanteeseen vai en. Luultavasti en, sillä yksi ajanjakso alkaa olla loppusuoralla. Olotila on jotenkin sekava ja haikea kun miettii miten aika voi vain karata käsistä niin että muuttuu täysin avuttomaksi. Elämässä alkaa olla isojen päätösten aika.

2 kommenttia:

  1. Mun mielestä tota tekstiä oli aika mielenkiintoista lukea. Spontaanisuuteen osasin itsekin samaistua, siis sillä, että en ole nykyään enää niin spontaani kuin joskus. En myöskään tiedä, onko se hyvä vai huono juttu, se jääköön arvoitukseksi :)
    Jäin tosiaan miettimään mielenkiinnolla, että mistähän isoista päätöksistä puhuis lopussa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappas, kirjotusvirheitä taas: puhuit* ;D

      Poista