tiistai 13. elokuuta 2013

ROADTRIP PART 1


Hei vain kaikille pitkästä aikaa ja pahoitteluni pitkästä kirjoitusvälistä. Aika kuluu kuin siivillä töiden parissa, eikä elämään ole niin hirveästi muuta mahtunutkaan. Mutta asiaan! Tuntui luksukselta saada kolme päivää vapaata töistä niin, että pääsin pieneen reissuun. Miehekkeen siskolle täytyi toimittaa auto Ruotsiin ja hommahan sopi meille kuin nakutettu, sillä siitä saatiin yhdistettyä myös lomamatka, ei vain pakollinen käynti.

Hyppäsimme auton kyytiin (itse tunnetusti pelkääjän paikalla) ja eikun nokka kohti Silja Serenadea.


Odottelimme, että autoja aletaan päästää laivaan ja väsymys alkoi hieman painaa jo tässä vaiheessa. Sitä se työ teettää! :D Lopulta pääsimme sisään, ja saatuamme auton sammuksiin suuntasimme hyttiin. Ei voi valittaa kun hytistä on aivan ihana merinäköala ja kerrossänkyjen sijaan molemmille oli omat kivat pedit.


vielä satamassa
 Istahdimme vain hetken, sillä laivan lähtöön oli enää ohikiitävä hetki ja täytyi perinteisesti suunnistaa kannelle vilkuilemaan taaksejäävää Helsinkiä.

 Heihei Helsinki!

 jee miniloma! Tässä vaiheessa fiilis oli jo mahtava. Tiesin että edessä oli kerrassaan loistokas matka. Ensin suuntana Ruotsi ja siitä Tanska, jossa en ollut koskaan aikaisemmin käynytkään.


Viihdyimme hetken aikaa kannella nautiskellen yhdet Breezerit. Ilma oli lämpöinen, mutta tuuli viilensi kuitenkin sen verran ettemme tohtineet jäädä pidemmäksi aikaa ihastelemaan maisemia. En ole yleensä ollut kovin hyvä laivojen kanssa, sillä aina on tullut paha olo pienenkin keinuttamisen seurauksena. Huomasin kuitenkin viihtyväni tosi hyvin, eikä pieni keinutus haitannut.

 Sitten tsekkaamaan ostoskatua! Korot kopisemaan ja menoksi!

 Kiersimme putiikit läpi mutten harmikseni löytänyt mitään ostettavaa. Toisaalta hyvä, sillä tiesin saavani matkaan tarkoitetut shoppailurahat kulumaan viimeistään Tanskassa lentokentällä. Ei siis hätiä mitiä. Taxfreesta löytyi matkaevästä, mainittakoon tärkeimpänä ehkä suosikkisuklaani Toblerone. Joka reissulta on pakko saada toi kolmen eri maun sekoitus.
Hytissä hengailua, Thomaksella matkalukemisena joku synalehti (ymmärrän noista niin hyvin!) ja miulla perinteikkäitä Aku Ankka juttuja.


Harkitsimme pitkään mihin menisimme syömään, mutta päädyimme Buffettiin kun sinne niin harvoin pääsee. Tarjonta on kuitenkin aina monipuolinen ja jokaisen makuun löytynee jotakin. Nappasin kuvan Thomaksen lautasesta kun oma oli taas sellainen sotkukasa sen jälkeen kun mättää lautaselle jokaisesta näkyvästä kiposta jotain ''maistiaisiksi''
Tarjolla oli paljon pikkusuolaista, useita leipävaihtoehtoja ja pääruokiakin oli taas ihan liian montaa ettei tiennyt mihin kallistuisi. Kasvisrösti oli lopulta maisteluiden jälkeen suosikkini.

 Mutta hei puhutaanpas jälkkäreistä! Siis jokainen joka miut tuntee tietää että oon älytön suklaahiiri joten jälkkäritarjoilut ei ois taas voinu sattua paremmin. Tarjolla oli tosi montaa eri suklaista herkkua ja lisäksi paria muutakin ihanaa kakkua. Toisesta pöydästä oli vielä mahdollisuus kerätä itselleen juustolautanen mutta ei maha antanut enää periksi kun vain maistaa tuttua ja turvallista homejuustoa.

 Syönnin jälkeen olimme jo melko väsyneitä, mutta päädyimme kuitenkin yksille drinkeille laivan baariin. Se oli niin kuollut, ettei sinne toisaalta ollut haluakaan jäädä pidemmäksi aikaa. Tavallaan kivaa, että on rauhallista mutta kun alkoi humpat railakkaasti soida niin naamat venähti jonkunmoiselle mutkalle. Täältä on päästävä...
Odotin näkeväni kivan yökerhon, jossa soisi jotain nuorekasta ja olisi mahdollisuus tanssahtaakin jonkun tutun kappaleen tahtiin, niin kuin viime vuonna Tallinnan matkalla. Ei näkynyt ei. Noh, ehkä ensi kerralla sitten. Niin paljoa ei kuitenkaan tanssittanut, että oltais vielä iltamyöhään lähdetty vetelemään tangoa ja valssia vanhempien pariskuntien ja lapsien sekaan. Sänky tuntui kutsuvalta ja vielä silmät kiinni laittaessa ilmassa oli odotuksen tuntua - ajatella, että kun avaisin ne seuraavan kerran olisinkin jo Ruotsissa.

olinpa taas innoissani kun näkyi jotain tuttua: IKEA!

Herättyämme aikaa oli vain pikaiseen laittautumiseen ja aamupalaan. Onneksi aikainen lintu tosiaan nappasi madon kun saavuimme ajoissa aamupalabuffettiin, sillä siellä kävi melkoinen kuhina. Siihen kannattaa varata aikaa, jos haluaa saada syödä rauhassa ja maistella kaikkea tarjolla olevaa.
Marssimme hyttiä kohden jääden kuitenkin ihailemaan vielä upeita saaristomerinäkymiä hetkeksi ikkunaan. Puolen tunnin päästä olimme jo matkalla kohti paikkaa, jossa Thomaksen sisko asustelee.

Helsingborg kyltti näkyi edessä lähestulkoon koko matkan ja kun määränpäähän Tukholmasta oli kuitenkin ainakin seitsemän tunnin ajomatka, alkoi kylttikin ärsyttää meitä loppua kohden.
Nopeusrajoitukset poikkesivat Suomen liikenteestä, sillä edessä oli kylttejä vaihtelevasti 90km/h tai 110km/h. Tällainenkin pistää nopeasti silmään. Toinen hauska juttu minkä huomasin, oli ettei kaupoista saanut 4,7 vahvuisia alkoholijuomia. 3,5 taisi olla suurin mitä löytyi. Sen sijaan tarjolla oli paljon alkoholittomia sekoituksia, joissa ideana oli valmis pönikkä johon tarvitsi sekoittaa vain se itse alkoholi mutta muut ainesosat olivat valmiina.
 Näkyipä jotain muutakin tuttua kuin Ikea, vanha kunnon Mäkkäri. En tykkää mäkkäriruuasta, mutta piti nyt kokeeksi käydä sisällä kyyläämässä millainen meno on eri maan kuuluisassa hampurilaispaikassa. Melko samanlainen, ja Suomen tapaan hampurilainen jäi jälleen syömättä. Mutta jotain parempaa löytyi kuin Suomen mäkkäristä, nimittäin aterian yhteyteen sai mehukkaan ananasviipaleen. Nam.
 Höhö, ajan kuluksi huonoakin huumoria täytyy ottaa esiin matkan aikana. Ikuistinpa yhden tälläisen huumorin lähteenkin.
 Voi juku, auto täytyi kaartaa välittömästi huoltoaseman pihaan kun näin Burgerkingin logon. En ollut koskaan ennen käynyt siellä ja koska edellinen hampurilainen jätti vain pahan maun suuhun, oli aika ottaa uusintaerä. Hampparissa oli jokin hauska pistävä sinaappimainen maku. Alkuun se tuntui oudolta, mutta tavallaan jopa tykkäsin siitä. Tykkäsin kyllä paikkana tästä enemmän ja hampparikin oli jotenkin paljon mehukkaampi.

 Jokainen varmaan tietää ulkomailta kuuluisan ketjun 7-Eleven. Niitä näkyi ihan koko ajan joka paikassa ja mekin pyörähdettiin siellä hakemassa pikaisesti matkajuomaa. Odotin hienoa ja eksoottista jäätelövalikoimaa, mutta nähtyäni samat puikot ja tötteröt kuin Suomessakin jätin ne kiltisti pakkaseen odottamaan muita ostajia.
Päivän asu
Paita: Spiritstore
Shortsit: Seppälä
Kengät: Michael Kors
Vihdoin ja viimein perillä! Thomaksen sisko Martina esitteli miullekin pikkuisen uuden varsansa, joka oli maailman suloisin! Vielä vähän arka pikkuinen pysytteli varautuneena koko ajan äitinsä lähettyvillä, mutta antoi kuitenkin paijata. Sää oli ihanan lämmin ja päätimme yhteistuumin suunnata järviveteen polskuttelemaan. Vesi oli lämmintä ja täynnä simpukoita, joita oli hauska tutkiskella. Pian matka jatkuisi niin, että Martina heittäisi meidät autolla Kööpenhaminaan. Siellä olisi tarkoitus yöpyä ja nauttia seuraava päivä kaupungista ennen Suomeen paluuta.

Tästä lisää siis seuraavassa postauksessa!
Paljon lisää kuvia ja höpöttelyä, sekä tietenkin esittelyssä reissun shoppailut! Huomenna tämäkin neiti saa viettää vapaapäivää, joten ei liene tekosyitä olla jatkamatta reissupostausta. :-)

1 kommentti: