torstai 31. lokakuuta 2013

Hurrrja Halloween!

 Päätin järjestää omaksi ja hoitamieni lasten iloksi meillä Halloween juhlat! Iltaan kuului paljon hyvää ruokaa, Möhköfantin Halloween-elokuva sekä pientä pelailua. Aivot narikkaan ja sopivasti lapsellisuutta mukaan!  Käytän tosi usein leipoessa Pirkkaa apunani ja näidenkin muffinssien idea on otettu sieltä, paitsi luonnollisesti itse muffinssitaikinaan käytin omaa vakkariohjettani, ja tällä ohjeella muffinssit ovat muotoutuneet omaksi bravuurikseni.

 Perus keksiohjeella sai hauskoja Halloween keksejä muottejen ja töhrysokereiden avulla.
 Onneksi rakas isoveljeni oli jälleen apuna! En olisi muuten millään saanut kaikkia kivoja yksityiskohtia aikaiseksi, sillä vaikka varasin aikaa runsaasti, ei ylimääräistä jäänyt yhtään. Eihän me mitään mestareita olla, mutta yritystä, halua ja luovuutta löytyy! Epäsymmetristä hämähäkinseittikuviota tuijottaessa totesimme vaan että ''Voi se hämähäkkikin joskus epäonnistua!'' Kakusta tuli joka tapauksessa hieno ja vaikka itse sanonkin, mielettömän hyvänmakuinen (ja äkkimakea!)
 Väänsin lapsille talouspaperista haamutikkarit kotiin vietäviksi
 Kaiken kaikkiaan tarjolla oli hämähäkkimuffinsseja,seittikakkua,nakkipiiloja,pitsapaloja, Omar-sormia, koristeltuja keksejä sekä tietenkin karkkia ja päärynämehua.
 Tiimarin -50% kaikista Halloween-tuotteista tarjous oli aika petollinen, sillä sieltä oli pakko napata kaikkea kivaa mukaan!




 Sain kotiini tällä viikolla ainoan hyllystä puuttuvan Nalle Puh-elokuvan, Möhköfantin Halloweenin. Sopivasti juhlaa varten! Oon kyllä aika tyytyväinen, Disney hylly kasvaa jatkuvasti. Kävin tällä viikolla nappaamassa Prismasta myös yhden hyllystäni puuttuvan Disney-klassikon, Pienen Merenneidon.
Noitatyttö!
 Tykkään Halloweenista, niin kuin oikeastaan kaikista juhlista! Joulu on aina ollut suosikkijuhlani, mutta myönnän olevani aika täpinöissäni aina jonkin juhlan lähestyessä. Leipomisintoni on kasvanut tosi paljon parin viime vuoden aikana, joten juhlien aikaan saan aina vaan enemmän syytä harjoittaa tätä uutta intohimoani itseni, ja ennenkaikkea toivottujen juhlavieraiden iloksi.
Tykkään leipoa, mutta en  niinkään syödä. Olen perso vain suklaalle, mutta leivokset sun muut eivät herätä syömismielessä suurta intohimoa. Tarjoilen siis mielelläni niitä kaikille ystäville, kaikki voittavat! :-)
Taideteos Julia feat Sophia 2v

Ja koska en itse ymmärrä aina miten toiset onnistuvat niin helposti leipomuksissaan ja blogiin tulee näkyville vain täydellisyyttä niin loppuun kuva siitä, kun kaikki ei mene niin kuin Strömsössä. Melkein videon paikka olisi ollut kun vetelee lastalla jatkuvalla syötöllä ylipursuavaa kakkua uunista taikinakulhoon ja myöhemmin yrittäessä kumota kakkua ei lautaselle tipahtanut muuta kuin kakun reunat. Tekevälle sattuu ja loppujen lopuksi saatiin ihan hieno kakku aikaan pienillä korjailuilla ;-)

Mukavaa Halloweenia kaikilla ihanille lukijoilleni! <3

11 kommenttia:

  1. Ihana kärpänen kakussa! Kivoja juttuja olet tehnyt. Mutta pahus vieköön, muistin tästä, että unohdin ostaa vihreää päärynämehua... Meillä on huomenna lasten halloweenjuhlat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreä mehu on kätevä, kun vähän "poikkeavan" näköinen. Joskus laitan vaan spriteä ja jäästä tehdyn punaisella mehulla värjätyn käden sinne lillumaan :)

      Poista
  2. mulle voi aina kiikutella niitä leipomuksia tuhottavaksi hehe ;) näyttääpä kivalta tuo halloween-pöytä!

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus! Tulin hyvälle tuulelle :D Hienon pöydän olet loihtinut ja hauska idea järjestää lapsille tuommoinen, ne oli varmaan ihan innoissaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kehuivat ja tykkäsivävät kovasti. Lapsille saa niin helposti tuotettua iloa :-)

      Poista
  4. Onpa ihana blogi sulla! Oon seurannu sun blogia jo jonkun aikaa ja huomannut että sulla on aika paljon kaikkia tosi hienoja merkkivaatteita ja asusteita, niin haluisin tietää, että miten pystyt hankkimaan kaikki ne? Säästätkö esim. noihin suurempiin hankintoihiin, laukkuihin, kenkiin, takkeihin yms. vai miten? Oon itekin aika nuori, mutta haluisin myös ostaa tuollasia hienompia merkkejä, niin ois kiva, jos voisit tehä vaikka postauksen siitä, mistä ja miten olis järkevintä hankkia merkkituotteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isoimpiin hankintoihin joudun säästämään joo pidempiä aikoja, mutta pienempiä hankintoja saan yleensä tehtyä ihan palkasta. Töissä kun käyn. Usein sit säästää jossain muussa asiassa, että saa enemmän jossain toisessa. Tietenkin saan myös lahjaksi tosi paljon näitä merkkihommia. Ehkä sinäkin voit pyytää lahjaksi jotain kivaa, mutta kuitenkin kohtuuhintaista? Ensimmäisen Vuittonin ostin ylioppilasrahoillani, joten niin sain useamman vuoden haaveen toteutettua. Mukava kuulla että pidät blogistani. Voisin tehdäkin postauksen joskus tähän aiheeseen liittyen :-)

      Poista
    2. Niin ja tietysti voit katsoa esimerkiksi facebookin merkkivaatekirppikseltä, ebaystä tai huuto.netistä jos haluaa saada halvemmalla jotain kivaa :-)

      Poista